Lue tai kuuntele

Tuomas Marjamäki, Mikko Alatalo - Hän hymyilee kuin Mikko maksuttomasti

Mikon hymyä ei voi monet sietää, mutta se on aito, todisti aikoinaan Juice Leskinen - Mikon ystävä, työtoveri ja elämäkerran keskeinen sivuhahmo.

Perusteellinen elämäkerta 50 vuoden uran tehneestä laulajasta ja neljän vaalikauden poliitikosta on täynnä hämmentäviä tarinoita niin keikkamatkoilta kuin Arkadianmäeltäkin.

Mikko Alatalon hymy teki hänestä aikoinaan koko kansan maalaispojan, yhden 1970-luvun suosituimmista laulajista, tv-kasvon, moninkertaisen Syksyn Sävel -voittajan ja lopulta kansanedustajan 16 vuodeksi.

Mikko on esiintynyt yleisölle puolen vuosisadan ajan ja tehnyt yli 700 laulua. Hän on kertonut inhimillisiä tarinoita maaseudun tyhjenemisestä, muuttoliikkeestä ja kaupunkiin siirtyneiden ihmisten kohtaloista ja rakkaudesta.

Mikko on kokenut rocktähteyden ja tuulipukukansan suosion, viihdyttänyt perheen pienimpiä Känkkäränkällä ja laulattanut väkeä Tammerkosken sillalla. Kun muut manserokkarit istuivat kapakoissa, Mikko lasketteli, meloi ja kiipesi Kilimanjarolle.

Matkan varrelle on mahtunut paljon myös hetkiä, jolloin Mikko ei ole jaksanut hymyillä. Hän on selvinnyt uran aallonpohjista, talousvaikeuksista, kokemastaan pilkasta sekä kaikkein rankimmasta - avovaimon itsemurhasta keskellä pahinta lamaa.

Kirjassa äänessä on itse Mikko sekä hänen läheisensä sekä työtoverit niin keikkamatkoilta kuin Arkadianmäeltäkin. Laulaja on valmis puhumaan avoimesti elämästään sekä poliittisesta pelistä neljällä edellisellä vaalikaudella. Itsekritiikkiäkään unohtamatta.

Kokeile tätä kirjaa maksutta 2 viikkoa

Ei sitovaa määräaikaa. Irtisano milloin haluat. Valitse vain haluamasi palvelu.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,90€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 13,99€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,99€/kk.

Myös nämä tiedot kirjasta saattavat kiinnostaa

Kirjalija

Tuomas Marjamäki, Mikko Alatalo

Julkaistu

2020-09-18

Lukija

Eero Enqvist

Äänikirjan pituus

0 min

E-kirjan pituus

0 sivua

Tietoa kirjasta Hän hymyilee kuin Mikko

Hän hymyilee kuin Mikko on häkellyttävä ja viihdyttävä elamakerrat, mikä ei ehdottomasti jätä todellakaan väsyneeksi. Tämän mahtavan kirjan on kirjoittanut Tuomas Marjamäki, Mikko Alatalo. Kirjan pituus on 0. Älä missään nimessä takerru vaan e-kirjaan, sen sijaan kokeile myös teoksen äänikirja versiota, jonka kuuntelet 0:00:00 tunnissa. Äänikirjaa voit kuunnella aivan siellä jossa milloinkin kuljet joten se luo matkasta mukaansatempaavamman. Tämän kirjan lukijana toimii Eero Enqvist. Teoksen on julkaissut tuntematon 2020-09-18. Totuttelemalla ääni- sekä e-kirjoihin kytket itsellesi täysin uuden oven kirjojen luokse. Äänikirjojen kuunteluun kuten digitaalisten kirjojen lukemiseen tarvitset vain kännykän, mihin lataat sopivan sovelluksen. Silloin kun mielit mennä kunnolla äänikirjojen todellisuuteen, sinun aloittaa vain maksaa kiinteä kuukausihinta 10 - 20euroa jolloin hyödynnettävänäsi on isokokoinen kokoelma erilaisia kirjoja. Kun edelleen epäröit käyttäisitkö tätä ohjelmaa, niin yritä sitä viipymättä 2 viikon ajan.