Äänikirja
E-kirja

Lue tai kuuntele

Matti Alahuhta - Johtajuus – Kirkas suunta ja ihmisten voima maksuttomasti

Johtaminen on yhä useammin muutoksen johtamista. Tärkeintä on kirkkaan suunnan näyttäminen ja ihmisten saaminen mukaan muutokseen. Matti Alahuhta suuntaa sanomansa sekä johtajille että johdettaville selkeästi ja havainnollisesti tavalla, joka puhuttelee jokaista johtamisesta kiinnostunutta lukijaa.

Kirja kuvaa yrityksen kilpailukyvyn perustaa, jonka jatkuva kehittäminen mahdollistaa yrityksen vahvistumisen ja irrottautumisen kilpailijoista hyvinkin yllättävissä ja vaativissa markkinatilanteissa. Keskeisiä tekijöitä tässä ovat esimerkiksi ihmisten ja vireen johtaminen, yrityskulttuurin, henkilöstön ja laadun kehittäminen sekä aikajänteen ja mittaamisen merkityksen ymmärtäminen.

Alahuhta käsittelee myös johtamista liiketoiminnan kriittisissä vaiheissa kuten muutoksen käynnistämisessä, strategian saamisessa elämään, murroskohtien hyödyntämisessä ja vaikeiden tilanteiden kääntämisessä mahdollisuuksiksi. Nämä kuvaukset perustuvat Koneen johtamiseen vuosina 2005-2014, jona aikana Kone kaksinkertaisti globaalin markkinaosuutensa ja yhtiön liikevoitto kasvoi koko ajan. Alahuhta täydentää tarkasteluaan muutamalla Nokia-vuosiensa esimerkillä.

Tekniikan tohtori Matti Alahuhta (s. 1952) työskenteli Koneen toimitusjohtajana vuodesta 2005 kevääseen 2014. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana DevCo Partnersissa, Outotecissä, Elinkeinoelämän keskusliitossa sekä Aalto-yliopistossa ja on hallituksen jäsen Koneessa, ABB:ssä ja Volvo AB:ssä. Ennen Konetta hän teki pitkän uran Nokian tietoliikenne- ja matkapuhelinyksiköiden johtotehtävissä. Matti Alahuhta on valittu toistuvasti Suomen arvostetuimmaksi yritysjohtajaksi.

Kokeile tätä kirjaa maksutta 2 viikkoa

Ei sitovaa määräaikaa. Irtisano milloin haluat. Valitse vain haluamasi palvelu.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,90€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 13,99€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,99€/kk.

Myös nämä tiedot kirjasta saattavat kiinnostaa

Kirjalija

Matti Alahuhta

Julkaistu

2016-11-10

Lukija

Raiko Häyrinen

Äänikirjan pituus

324 min

E-kirjan pituus

101 sivua

Tietoa kirjasta Johtajuus – Kirkas suunta ja ihmisten voima

Mieleenpainuva Johtajuus – Kirkas suunta ja ihmisten voima on uskomaton itsensakehittaminen, jota kuunnellessa vuorokaudenaika unohtuu kerrassaan. Teoksen tekijänä on ollut Matti Alahuhta. Tästä kirjasta löytyy 101 sivua, niiden avulla pystyt tuntea ainutkertaisia oivaluksia. Digitaalisen kirjan kera tarjottavana on omaperäinen äänikirja, jonka kera vietät normaalilla nopeudella 5:24:46 tuntia. Kuunneltava kirja ei estä kuuntelijaansa iloitsemaan kirjasta vain silloin kun kykenet lukemaan, vaan voit iloita kirjasta missä ja milloin mielit vaika junassa. Äänikirjan on lukenut Raiko Häyrinen. Tämän teoksen julkaisi Docendo 2016-11-10. Ääni – sekä e-kirja onkin kätevä konstilukea tai kuunnella kirjaa justiinsa siellä missä koskaan oletkaan. Silloin kun sinulla on oma älypuhelimesi seurassasi, niin sinulla on lisäksi mukanasi lukemattomia kirjoja. Se onnistuu tilittämäll 10 - 15e kuukausittaisen maksun, joka oikeuttaa sinua lukemaan rajattoman määrän kirjoja missä koskaan kuljetkaan. Monet äänikirjapalveluista antaa niin ikään ilmaisen ilmaisjakson, ja näin kykenet ilmaiseksi yrittää palvelua ilman maksuja*.