E-kirja

Lue tai kuuntele

Kati Reijonen - Lyhyt matka perille maksuttomasti

Yhden naisen matka hullunmyllystä kohti mielenrauhaa

Kati Reijonen, viisikymppinen äiti, tohtori, yliopettaja ja maailmankansalainen, oli jo rantautumassa keski-iän rauhaisaan satamaan, kun hänen poikansa sairastui ja pitkä avioliitto päättyi, samoin työsuhde. Elämä meni uusiksi.

Lyhyt matka perille on yhden naisen kertomus etsinnästä, joka johti heräämiseen elämänmittaisesta unesta. Mullistusten keskellä Katin oli tutustuttava itseensä uudestaan ja opittava katsomaan elämäänsä uudesta näkökulmasta. Opiskeltuaan ikivanhoja viisauksia ja uushenkisyyden oppeja hän ymmärsi eri elämänkatsomusten yhtäläisyyden, synteesin eri ajattelutapojen väliltä ja löysi ratkaisun meditaatiosta. Sen avulla hän pääsi kiinni sisäiseen valoonsa ja viisauteensa.

Teos muistuttaa kaikille meille, että emme ole voimattomia olosuhteiden uhreja. Kun saamme ajatuksemme hallintaamme, saamme hallintaamme myös elämämme. Lyhyt matka perille ei
ole tietokirja. Se on tunnekirja.

Kati Reijosella (s. 1959) on tohtorin tutkinto muotoilun alalta ja valtiotieteen maisterin tutkinto käytännöllisessä filosofiassa. Hänen yrityksensä Nollaus tekee tunnetuksi meditaatiota ja edistää henkisesti mielekästä elämäntapaa.

Kokeile tätä kirjaa maksutta 2 viikkoa

Ei sitovaa määräaikaa. Irtisano milloin haluat. Valitse vain haluamasi palvelu.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,90€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 13,99€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,99€/kk.

Myös nämä tiedot kirjasta saattavat kiinnostaa

Kirjalija

Kati Reijonen

Julkaistu

2016-02-17

Lukija

tuntematon

Äänikirjan pituus

0 min

E-kirjan pituus

214 sivua

Tietoa kirjasta Lyhyt matka perille

Lyhyt matka perille on jännä ja viihdyttävä itsensakehittaminen, mikä ei jätä varmasti vaisuksi. Teoksen on kirjoittanut Kati Reijonen. Teoksen pituus on 214. Lisänä kirjasta löytyy kanssa kuunneltava versio, jonka kestoaika on 0:00:00 tuntia. Äänikirjaa pystyy kuunnella aivan siellä jossa milloinkin liikutkaan eli se luo matkasta mukaansatempaavamman. Tämän kirjan lukijana on tuntematon. Tämän teoksen julkaisi Atena 2016-02-17. Äänikirjat sekä e-kirjat tuottavat täysin innovatiivisen tavan nautiskella kirjoista. Tarvitset puhelimen jolloin kyydissäsi on monia kirjoja. Kirjojen kuunteleminen on sulavaa eri laisilla sovelluksilla, mitkä pyörivät kiinteällä kuukausihinnalla. Jos et ole takuuvarma onko tämän kaltainen palvelu käypä sinulle, niin voit yrittää valitsemaasi sovellusta rajattomasti 2 viikon ajan.