Äänikirja

Lue tai kuuntele

Markus Ånäs, Hans Välimäki - Patakuningas maksuttomasti

Gastronominen omaelämäkerta

Hans Välimäki on keittiömestarina supertähti, johon tuskin kukaan suomalainen on voinut olla törmäämättä. Maineen perusta on Välimäen mestaroiman Chez Dominique -ravintolan huikea tarina, joka tuotti Suomen kaikkien aikojen gastronomisesti kunnianhimoisimmalle ravintolalle kaksi Michelinin tähteä. Saavutukseen ei yksikään toinen suomalainen ravintola ole vielä kyennyt.

Vaikutus oli kuitenkin tähtiä isompi: Chez Dominiquen keittiöstä lähteneet kokit muuttivat omilla ravintoloillaan koko suomalaisen ravintolakulttuurin. "Isoisänä" toimi Välimäki, joka laittoi lopulta kaiken peliin saadakseen Suomeen ja koko Pohjoismaihin ensimmäisenä ravintolana kolme Michelinin tähteä.

Valvottuja öitä, hikisiä päiviä ja raivoa, vihaa ja naurua, rahoituskeskusteluita ja isoa tiliä. Mutta ei, vaikka läheltä piti. Turhautunut keirttiömestari lopetti Chez Dominiquen vuonna 2013 ja keskittyi perheeseen ja harrastuksiin.

Välimäen tarina alkaa Tampereen Amurista. Opit ruoanlaittoon antoi mummo, mutta myös keittämisestä salaa kiinnostunut isä, joka marinoi maksaa leivän päälle. Myöhemmin lähinnä juhlimisesta ja tähtikokin luontaiseduista kiinnostunut Välimäki oli jo ajautua huonoille teille, mutta ankara kurinpito ulkomailla huippukeittiöissä ja suomalaisten keittäjälegendojen palveluksessa sytyttivät kipinän, jonka seurauksena vaatimustasoksi kelpasi enää vain paras. Nyt Välimäki on uuden edessä. Siesta on pidetty, on aika aloittaa uusi sivu suomalaisessa ravintolakulttuurissa, uuden huippuravintolan kanssa. Kolmannen tähden metsästys on alkanut.

Markus Ånäs on toimittajana erikoistunut hyvän elämän aiheisiin muun muassa Kauppalehti Optiossa ja Suomen Kuvalehdessä. Ånäs on seurannut vuosien ajan läheltä niin Välimäen uraa kuin seikkailuita kaupunkien öissä. Ånäsiltä ilmestyi vuonna 2015 myynti- ja arvostelumenestys HIFK - ikuisesti sinun Johnny Knigan kustantamana.

Kokeile tätä kirjaa maksutta 2 viikkoa

Ei sitovaa määräaikaa. Irtisano milloin haluat. Valitse vain haluamasi palvelu.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,90€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 13,99€/kk.

Bookbeat äänikirjasovellus

Kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi

Jos et irtisano ennen kokeilun loppua, niin jatkossa 16,99€/kk.

Myös nämä tiedot kirjasta saattavat kiinnostaa

Kirjalija

Markus Ånäs, Hans Välimäki

Julkaistu

2018-04-23

Lukija

Aku Laitinen

Äänikirjan pituus

266 min

E-kirjan pituus

0 sivua

Tietoa kirjasta Patakuningas

Patakuningas on kiehtova sekä kiintoisa itsensakehittaminen, mikä ei taatusti jätä varmasti tylsistyneeksi. Teoksen kirjoittajana on ollut Markus Ånäs, Hans Välimäki. Patakuningas on pituudeltaan 0 sivua, joten erittäin hyvä pituus luettavaksi. Älä silti rajoitu vaan e-kirjaan, yritä myös teoksen äänikirja versiota, minkä nautit 4:26:26 tunnissa. Äänikirja on erinoimainen tyyli nauttia kirjaa ollessasi sitten metrossa, autossa tai esimerkiksi ulkoilemassa. Kirjan on lukenut Aku Laitinen. Kirja on alunperin julkaistu 2018-04-23 julkaisijan WSOY toimesta. E- sekä äänikirjat tarjoavat kiehtovan keinon nautiskella kiehtovista kirjoista matkustaessa että kotona. Äänikirjojen kuunteluun kuten digitaalisten kirjojen lukemiseen tarvitset vain puhelimen, mihin hankit parhaan äänikirjasovelluksen. Se kaikki onnistuu tilittämäll 10 - 20€ kuukausimaksun, joka oikeuttaa sinua lukemaan lukemattoman lukumäärän kirjoja missä liikut. Jos et ole vuorenvarma onko tämän tyyppinen palvelu kelpo itsellesi, niin kykenet testata valitsemaasi ohjelmaa 2 viikon ajan.